|
PERMANENT TUHOLAISSPRAY
Ryömivien tai lentävien tuholaisten torjuntaan
| |
|
Vaatekoin (Tineola bisselliella) toukille kelpaavat tekstiilit | |
Kiusallinen vaatekoi, (Tineola bisselliella) on vaatimattoman näköinen,
suunnilleen parin sentin kokoinen ja väritykseltään vaalea pikkuperhonen.
Vaatekoin toukat ovat n. viisi millimetriä pitkiä ja niille kelpaa lähes kaikki
luonnonkuidusta valmistetut vaatteet ja tekstiilit.
Joskus ne syövät myös tekokuituja, esim. nailonia jos ne ovat havainneet
tekokuitupinnan alla esimerkiksi untuvia.
Toinen asunnoissa viihtyvä ja mielellään turkiksia tuhoava laji on turkiskoi,(Tineola pellionella).
Arvovaatteet on hyvä säilyttää muovipussissa.
Vaatekoit voivat levitä asunnosta toiseen: munat ja toukat siirtyvät helposti vaatteiden mukana.
Pitkään ullakolla olleet vaatteet ovat herkästi myös koiden asuntoja.
Koit munivat pimeisiin ja harvoin häirittyihin paikkoihin, kuten vaatekomerot, sängyn aluset ja ullakot.
Koin luonnollinen asuinpaikka on linnunpesä, joten ullakot ovat myös vaaravyöhykkeessä räystäillä olevien linnunpesien ansiosta.
|
|
|
Suomen yleisin asuntotorakka on russakka (Blatta germanica) |
Lisääntyneen matkailun myötä torakat ovat jälleen
lisääntyneet Suomessa. Etelänmatkalta voi herkästi tietämättään tuoda kotimaahan
torakan munia ja ongelma on valmis. Torakat ovat väriltään ruskeita
ja kellertäviä. Yleisin Suomessa on russakka. Matomaista toukka-astetta ei
torakoilla ole, toukat muistuttavat aikuisia. Jalat ovat ulospäin suuntautuneet
ruumiin ollessa litteä ja leveä. Tuntosarvet ovat hyvin pitkät, melkein ruumiin
mittaiset.
Russakat viihtyvät parhaiten lämpimässä, yli 20 Celsiusasteen lämpötilassa.
Päivisin ne piileksivät kätköissään ja lähtevät ravinnon hakumatkalle vasta yöaikaan.
Aterian suhteen se on samanlainen kuin ihminenkin: samat ruoat kelpaavat. Oikea
lämpötila yhdistettynä sopivaan kosteuteen saa aikaan optimaaliset olosuhteet
torakoiden hyvinvoinnille. Elintarvikelaitokset, leipomot ja sairaalat
ovat torakoiden suosimia paikkoja. Putkistot, kaapelikanavat erilaiset sosiaalitilat
tarjoavat myös hyvät olosuhteet torakkayhteiskunnalle.
Yleensä kerrostaloissa torakat ovat levinneet useisiin huoneistoihin,
joten myös naapurin kannattaa selvittää oma torakkatilanne.
Permanent Tuholaissprayn kuuden viikon kestovaikutus edesauttaa
tuhoamaaan koko torakkakannan.
Torakat viihtyvät mielellään keittiöissä ja asunnon muissa
sopivan kosteissa ja lämpimissä tiloissa.
Torjunnassa on hyvä sumuttaa keittiön ja kylpyhuoneen
kaikki kaapistot sekä kylpyhuone. Aineen tehoaikana pintoja ei saa pestä.
|
|
|
Permanent Tuholaisspray vaikuttaa heti + 6 viikon kestovaikutus | |
|
Permanent Tuholaisspray on heti- ja pitkävaikutteinen, pinnoille sumutettava spray.
Mikäli koita esiintyy vaatekaapissa sumuta kertaalleen kaapin sisäpinnoille Permanent Tuholaisspraytä.
Torjunta- aineen kalvomainen pinta tehoaa välittömästi sen kanssa tekemisessä oleviin koihin,
tuhoten ne välittömästi. Aineella on lisäksi kuuden viikon kestovaikutus: Hyönteisten myöhemmin
liikkuessa käsitellyllä alueella jää torjunta- ainetta niiden jalkoihin tai kehoon aiheuttaen niiden kuoleman..
Permanent Tuholaisspray soveltuu myös kaikille muille kodin
tuholaisille: torakat, sokeritoukat, siirat, luteet ja ampiaiset..
Aerosoli on tarkoitettu ryömivien tai lentävien tuholaisten torjuntaan sisätiloissa,
kellareissa, ullakoilla, pesutuvissa, autotalleissa, kesämökeillä, karjasuojissa ja
rakennusten välittömässä läheisyydessä.
Käytä biosideja turvallisesti. Lue aina etiketti ja valmistetiedot ennen käyttöä.
|
|
| |